Sanoja puutarhasta...

Piha haravoitu, kiveykset pesty, hiekkakäytävät siistitty, pensaat leikattu, omenapuut karsittu, perennapenkit valmiina, kasvimaapenkit möyhittyinä,  komposti tyhjennettynä ja levitettynä, kalkitusta ja lannoitusta unohtamatta. Pihakalusteet pestyinä ja maalattuina paikoillaan kolmeen eri oleskeluryhmään, terassi, parveke, kuisti, ylä- ja alapiha, grillikatos, kaikki tehty. No, ei ole! Unelmaa kaikki, sillä tuo kaikki on vielä edessä. Mistähän saisi voiman ja inspiraation siihen. Ehkä se on tuo aurinko. Ainakin se houkuttaa katsomaan ylöspäin, eikä tuota kaikkea likaa ja roskaa tuolla maassa. Aika menee kuitenkin tällä hetkellä seuratessa keittiönikkunasta, kun harakka tekee pihapuuhun vanhaan kyyhkysenpesään uutta majaa.... kiva kun nyt siihen oleskeluryhmän viereen sen teet! Hauska on kuitenkin seurata sen puuhia, kantaa itseään pidempiä oksia, niin ettei meinaa jaksaa lentoon päästä. Ehkä se näyttää meille mallia. Sinitiainen on vallannut tutun pesäpöntön,  mutta pian saapuu kirjosieppo ja häätää sen pois.

Kevät oveen koputtaa
linnun nokalla.
Talitintti hoputtaa:
ylös horteesta.

Voinko tänään minäkin
ulos katsoa,
laulaa äänin sortuvin
kevään kiitosta.

Voinko tänään minäkin
oven avata,
nähdä kuinka maisema
tulvii valoa?

Pöydälleni ilmestyi eilen ihana Anna-Mari Kaskisen runokirja; sanoja puutarhan vehreydestä, josta löysin juuri tähän hetkeen sopivan runon. Kiitos Sinulle, joka tämän kirjan siihen päiväunieni aikaan toit.
Juuri nyt soi puhelin.... kutsu ystävän luo päiväkahville, no ehtiihän nuo työt tehdä myöhemminkin, sillä tätä tarvitsen enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä.