Mitä musta jää kun mä lähden täältä?

Muutama vuosi sitten mies jollainlailla muuttui ja alkoi puhumaan, että haluaa lapsenlapsille jäävän lämpimän muiston itsestään. Kukapa ei haluaisi! Mutta mies, jolle bisnes-ja finanssiasiat olivat aina olleet ykkösjuttu, alkoi selvästi "pehmenemään". Hän puhui  useasti, että hänen kuoltuaan omaisuus on äkkiä jaettu ja tuhlattu, eikä kukaan kauaa muista,  mitä taloudellista hyötyä hän on jättänyt jälkeeensä. Hän julisti, että vain yhdessä vietetty aika, mukavat tekemiset ja ihanat muistot ovat parasta pääomaa, ne jäävät lasten ja lastenlasten mieleen, se on elämässä tärkeintä. Niinpä....olen tässä samaa mieltä. Otammekin lapsenlapsia luoksemme niin usein kuin saamme. Pidän heitä lahjana ja koen olevani etuoikeutettu saadessani pitää heitä luonani.  Tälläkin hetkellä pikkumies-eskarilainen nukkuu meidän sängyssä ja odottaa huomisen suuria seikkailuja.  Miehen suurin haave pojan osalta on vielä toteutumatta, saada viedä tämä pieni kalamies pohjoiseen kunnon kalapaikoille ja opettaa hänelle perhokalastuksen salat. Haluan ja jaksan uskoa tämän haaveen toteutumiseen.