Aamupäivä sairaalassa...

Sisääntulossa sitruunaperhosen keltainen katto ja samalla sävyllä maalatut seinät.... keltaisen piristävä vaikutusko?

Sairaala elää remontin keskellä.

Hoitohenkilökunnan ja rakennusmiehet erottaa kyllä pukeutumisesta ....samoja käytäviä siellä askelletaan henkilökunta, potilaat ja remonttimiehet....Kuuluu  porausta...hakkaamista....naputusta...Kaikki ovat hiukan eksyksissä...kuulen, kun eräs rouva sanoo, että "luulin osaavani  takaisin.."..johon hoitaja leikkisästi vastaa "ei täällä osaa kukaan muukaan." ja nauravat yhdessä.

 Kaiken keskellä kaikki kuitenkin sujuu... on rauhaisa ja ystävällinen tunnelma. Meidät on kutsuttu paikalle  8.30, jolloin tapaamme mukavan sairaanhoitajan. Hän kertoo seikkaperäisesti mitä leikkausta ennen ja jälkeen tapahtuu, miten hoidetaan tyhjennys, milloin tullaan sisään sairaalaan yms. Sitten on pitkiä odotteluja...kirurgi on leikkauksessa tulee kun pääsee....lueskelemme, käymme kahvilla...vessassa...huh, joku oli jo aloittanut tyhjennyksen...
Ehdin havainnoida kaikenlaista...ajattelin, että jos minua kuljetettaisiin hallin läpi ja pitkin käytäviä, haluaisin pitää päälläni edes lakanaa, ettei ihan pyjamassa.... Tapaamme anestesialääkärin, joka kertoo ystävällisesti ja tarkkaan kaiken nukutukseen liittyvän.  Lopulta kirurgi on käytettävissämme..tuttu jo aikaisemmilta käynneiltä.....keskustelemme rauhassa leikkauksesta....jää luottavainen olo. Sitten yllätyksekseni tapaamme vielä fysioterapeutin.... en ajatellut vatsaleikkauksen jälkeen tarvittavan fysioterapeuttia, mutta häneltä saatu  informaatio oli todella hyvää...yskimisen ja ylösnousun tärkeys leikkauksen jälkeen, hyvin perusteltuna....joka on paras motivaatio.  Koko aamupäivä siinä vierähti, pääsimme lähtemään vasta puoliltapäivin. Mukaan saimme nestemäistä ravintoa ja tyhjennysaineen sekä potilasohjeen ruokatorvenleikkaukseen tulevalle ja myös tunteen, että mieheni pääsee luotettaviin ja osaaviin käsiin, jotka tekevät parhaansa hänen vuokseen.